SUOMEN KUNTASÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

1      Nimi

Säätiön nimi on Suomen kuntasäätiö sr, ruotsiksi Finlands kommunstiftelse sr ja englanniksi Finnish Municipal Foundation sr.

2      Kotipaikka

Säätiön kotipaikka on Helsinki.

3      Tarkoitus

Säätiön tarkoituksena on kuntien elinvoimaisuuden ja demokratian sekä muiden pyrkimysten edistäminen ja kuntien itsehallinnon vahvistaminen.

4      Toimintamuodot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

  • jakaa apurahoja ja avustuksia sekä myöntää taloudellista tukea
  • harjoittaa tutkimus-, tiedotus- ja koulutustoimintaa
  • vaikuttaa lainsäädännön kehittymiseen ja osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä keskusteluun
  • rakentaa yhteistyöverkostoja
  • tuottaa palveluita kunnille
  • toteuttaa tarkoitustaan myös kaikilla muilla säätiön tarkoitusta hyödyttävillä toimintamuodoilla.

Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan omassa toiminnassaan, osittain tai kokonaan omistamiensa yhteisöjen kautta taikka muiden yhteisöjen ja säätiöiden kanssa yhteistyössä.

Säätiö voi tuottaa toimintamuotojensa mukaisesti etua Suomen Kuntaliitto ry:lle.

5      Toimintamuotojen rahoittaminen

Säätiö voi harjoittaa kaikkea liiketoimintaa toimintamuotojen rahoittamiseksi.

6      Varainhoito

Säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista.

7      Johto

Säätiöllä on hallitus. Säätiöllä voi olla toimitusjohtaja ja toimitusjohtajalla voi olla sijainen.

Säätiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä säätiön tarkoituksen toteutumista ja säätiön etua.

8      Hallitus

8.1         Lukumäärä

Säätiön hallitukseen kuuluu 3 – 11 jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen.

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta päättää hallituksen jäsenten lukumäärästä.

8.2         Valintatapa ja toimikausi

Säätiön hallituksen jäsenet ja varajäsenet nimeää Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta.

Säätiön hallituksen jäsenten toimikausi on neljä vuotta, kuitenkin siten, että ensimmäinen toimikausi päättyy vuonna 2018.

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunnan on valittava säätiön hallituksen jäsenet ja varajäsenet kolmen kuukauden kuluessa kuntavaalien jälkeen järjestettävistä Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunnan vaaleista. Jos jäseniä ei ole valittu edellä mainitussa määräajassa, erovuorossa olevien hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu siihen asti, kun Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta on valinnut uudet jäsenet kulumassa olevan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

Säätiön hallituksen jäsenet valitaan noudattaen periaatetta, jonka mukaan eri poliittisten puolueiden tai muiden ryhmien edustus vastaa puolueiden tai muiden ryhmien tasolla edellisiin kuntavaaleihin perustuvaa edustusta Suomen Kuntaliitto ry:n hallituksessa, kuitenkin niin, että jokaisesta sellaisesta puolueesta tai ryhmästä valitaan säätiön hallituksen jäseneksi enintään yksi henkilö.

Jäseniä valittaessa on lisäksi otettava huomioon alueelliset näkökohdat ja erikokoisten kuntien edustavuus.

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta voi erottaa nimeämänsä säätiön hallituksen jäsenen ja varajäsenen kesken toimikauden.

Jos säätiön hallituksen jäsen tai varajäsen eroaa, erotetaan tai menettää kelpoisuutensa säätiön hallituksen jäsenen tehtävään taikka säätiön hallituksen jäsenen paikka tulee muutoin avoimeksi kesken toimikauden, Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta voi nimittää uuden jäsenen tai varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Jäseniä valittaessa on huomioitava, mitä edellä on määrätty hallituksen valinnassa noudatettavista periaatteista.

Säätiön hallituksen jäseniä valittaessa tulee pyrkiä siihen, että säätiön hallituksessa on edustettuna molemmat sukupuolet.

Jos Suomen Kuntaliitto ry purkautuu, säätiön hallituksen jäsenet ja varajäsenet nimeää Suomen Kuntaliitto ry:n purkamista koskevassa kokouksessaan päättämän oikeushenkilön hallitus tai muu elin.

8.3         Kelpoisuus

Säätiön hallituksen jäseneksi ja varajäseneksi voidaan nimittää Suomen Kuntaliitto ry:n hallituksen jäsen ja varajäsen.

8.4         Puheenjohtaja

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta nimeää säätiön hallituksen puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.

8.5         Tehtävät

Säätiön hallitus huolehtii säätiön hallinnosta ja siitä, että säätiön toiminta järjestetään asianmukaisesti tarkoituksen toteutumiseksi. Säätiön hallitus vastaa siitä, että säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

8.6         Kokoontuminen

Säätiön hallituksen puheenjohtaja vastaa siitä, että säätiön hallitus kokoontuu tarvittaessa. Kokous on kutsuttava koolle, jos kaksi säätiön hallituksen jäsentä tai säätiön toimitusjohtaja sitä vaatii kirjallisesti määrätyn asian käsittelemistä varten. Jollei säätiön hallituksen puheenjohtaja vaatimuksesta huolimatta kutsu kokousta koolle, kutsun voi toimittaa säätiön toimitusjohtaja, tai, jos vähintään puolet säätiön hallituksen jäsenistä hyväksyy koolle kutsumisen, säätiön hallituksen jäsen.

Kutsu säätiön hallituksen kokoukseen lähetetään säätiön hallituksen päättämällä tavalla viimeistään viikkoa ennen kokousta.

Säätiön hallituksen sähköpostikokous voidaan kutsua koolle samana päivänä, kun kokous avataan. Sähköpostikokous voidaan sulkea ennen kuin seitsemän päivää on kulunut kokouksen avaamisesta vain, jos kaikki säätiön hallituksen jäsenet ovat ottaneet osaa päätöksen tekemiseen.

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta määrää jokaisesta Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunnassa edustettuna olevasta puolueesta tai ryhmästä, josta ei ole valittu henkilöä säätiön hallituksen jäseneksi, yhden henkilön, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus säätiön hallituksen kokouksessa. Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunnan tämän kohdan mukaisesti määräämän henkilön on oltava Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunnan jäsen tai varajäsen.

8.7         Päätöksenteko

Säätiön hallitus on päätösvaltainen, kun kokouksessa on läsnä yli puolet jäsenistä. Määrä lasketaan valituista säätiön hallituksen jäsenistä.

Säätiön hallituksen päätökseksi tulee ehdotus, jota on kannattanut yli puolet läsnä olevista jäsenistä, jollei säätiölaissa määrätä suuremmasta enemmistöstä. Esteellistä säätiön hallituksen jäsentä ei pidetä läsnä olevana. Jos äänet menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni.

8.8         Palkkio

Säätiön hallituksen jäsenille voidaan maksaa tavanomainen palkkio ja korvaus säätiön hyväksi tehdystä työstä. Sama koskee säätiön hallituksen jäsenelle myös säätiön konserniyhtiöstä tai -säätiöstä maksettavaa palkkiota ja muuta korvausta.

9      Toimitusjohtaja

Toimitusjohtaja huolehtii säätiön tarkoituksen toteutumisesta ja hoitaa säätiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että säätiön kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajan on annettava säätiön hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen säätiön hallituksen tehtävän hoitamiseksi.

Toimitusjohtaja saa ryhtyä säätiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin ja laajakantoisiin toimiin vain, jos säätiön hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai säätiön hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta säätiön toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa säätiön hallitukselle on mahdollisimman pian annettava tieto toimista.

10  Edustaminen

Säätiötä edustaa säätiön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja yksin.

Säätiön hallitus voi oikeuttaa henkilön edustamaan säätiötä yksin tai yhdessä toisen henkilön kanssa.

11  Varojen käyttäminen säätiön purkautuessa tai lakkautettaessa

Jos säätiö purkautuu, sen varat on käytettävä säätiön hallituksen määrittämään yleishyödylliseen käyttötarkoitukseen, jonka on oltava mahdollisimman samankaltainen säätiön sääntöihin kirjatun tarkoituksen kanssa. Jos säätiö lakkautetaan, jäljellä olevat varat on käytettävä edellä mainitun mukaisesti.